SOKERI LAPSELLE – pitääkö sitä vältellä?

Sokeri ei ole ihmiselle välttämätöntä, itse asiassa se on aika isokin terveysuhka. Mutta let’s face it, sokeri on hyvää! Meistä se kannattaa kuitenkin nauttia mieluummin vaikka ehtana karkkina silloin tällöin kuin salakavalana piilosokerina. Ja erityisesti jälkikasvun kohdalla kannattaa varmistaa, ettei tule tarjoilleeksi jatkuvasti ylimääräistä sokeria. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan jo kaksivuotiaat saavat Suomessa suositeltua enemmän sokeria. Ja sokerin suuri määrä taas on yhteydessä muutenkin epäterveellisempään ruokavalioon. 

Moni ei tule ajatelleeksi, että fruktoosi eli hedelmien sokeri on myös sokeria

Monet lastenruoat ovat täynnä sokeria, vaikka purkin kyljessä lukeekin ”ei lisättyä sokeria”. Merkintä on monelle synonyymi terveystuotteesta, mutta se ei ole tae vähäisestä sokerista. Sokerin lisäämättömyyden lastenruokiin pitäisi olla jo selviö, mutta valkoinen sokeri ei suinkaan ole ainoa sokeri. Moni ei tule ajatelleeksi, että fruktoosi eli hedelmien sokeri on myös sokeria, vaikka sitä usein markkinoidaankin meille terveellisyyden mielikuvalla.

Erilaisten elintarvikkeiden suhteen fruktoosin määrää kannattaa pitää silmällä.

Hedelmiä ja marjoja ei silti tietenkään pidä vältellä, vaikka niissä hedelmäsokeria onkin, päinvastoin. Niissä on paljon muita ylivoimaisen terveellisiä ainesosia. Erilaisten elintarvikkeiden suhteen fruktoosin määrää kannattaa sen sijaan pitää silmällä. 

Elintarvikkeen sokeripitoisuuden selvittämiseen ei tarvita salapoliisin pätevyyttä, mutta tuoteselostetta täytyy osata lukea aika tarkastikin. Tuotteessa on sokeria, jos tuoteselosteessa lukee esimerkiksi fruktoosi, fruktoosisiirappi, hunaja, maissisiirappi tai glukoosi. Tuoteselosteen alkupäästä löytyvät ainesosat, joita tuotteessa on eniten.

Vauvoille on markkinoilla tarjolla paljon pelkkää hedelmää sisältäviä soseita, ja ne maistuvatkin lapsille usein parhaiten – makeita kun ovat. Vauvojen kiinteiden ruokien maistelu kannattaa kuitenkin aloittaa suositustenkin mukaisesti vähemmän makeista soseista. Kasvikset eivät välttämättä myöhemmin maistu, jos makuaisti on tottunut supermakeaan.

Lastenruoka voi olla herkullista, vaikka siinä olisikin vähemmän sokereita. Green Planet Astronautsin soseissa ja smoothieissa on vähemmän makeutta verrattuna normaaleihin 100-prosenttisiin hedelmäsoseisiin. Vauvoille tarkoitetuissa Luomu Baby -soseissa herkullisuus syntyy hyvin simppeleistä aineksista. Porkkana-persikka-soseessa on 51 % luomuporkkanaa ja 49 % luomupersikkaa. Kesäkurpitsa-päärynä-soseessa taas on 51 % luomukesäkurpitsaa ja 49 % luomupäärynää. Isommillekin lapsille maistuvissa luomukaurasmoothiessa taas on mukana myös kauramaitoa, joka tuo smoothieen täyteläisen maun.